Suomi lähetti 13 kilpailijaa Vappuna 1.5. pidettyihin Euroopan Ranking kilpailuihin. Belgian Hasseltissa. MUDO Lohjan oma tyttö Naam Suomalainen taisteli hienosti semifinaalikierroksilta finaaliin 8 parhaan joukkoon ja finaalissa nappasi kolmannen sijan heti Hollannin ja Ukrainan edustajien jälkeen.
Koko Suomen Joukkueen mitalisaldo oli kaksi kultamitalia, yksi hopea- ja yksi pronssimitali. Sarjojen voittoon ylsivät Niina Virtala (naiset alle 50v) ja Johanna Nukari (naiset alle 40v). Johanna sekä Niina vastasivat myös hopeamitalista naisten yli 30 vuotiaiden ryhmäsarjassa. Hopeamitaliryhmän kolmas jäsen oli Triin Saviauk. Pronssimitalin saalisti Naam Suomalainen sarjasta kadettitytöt (alle 14v).
Naam on Lohjalainen Taekwondon talentti. Hän on voittanut nyt kahtena vuotena peräkkäin Suomen Mestaruuden ja myös Pohjoismaiden mestaruuskilpailuista hänellä on kultaa ja hopeaa viimeiseltä kahdelta vuodelta. Naam harjoittelee MUDO ry;ssä pääosin isänsä Vesa Suomalaisen valmennuksessa. Harjoittelukavereina on myös kilpailuissakin menestynyt veli Keni sekä vasta harjoittelun aloittanut kohta 5-vuotta täyttävä Elisa pikkusisko. Myös äiti Saranya on silloin tällöin harjoituksissa mukana. Perheen vanhin lapsista, Bea on myös saavuttanut keltaisen vyön Taekwondossa, mutta ei ole käynyt enää harjoituksissa moneen vuoteen. Isä Vesa on MUDO:n pääopettaja sekä seuran puheenjohtaja, ja lisäksi myös Suomen Taekwondoliiton harrastajavaliokunnan puheenjohtaja edistämässä Taekwondon tunnettuutta kansallisesti. Taekwondo on siis koko perheen elämäntapaa.
Naam harjoittelee vasinaisia lajiharjoituksia 5 kertaa/ 9 tuntia viikossa ja niiden lisäksi tulee lajia tukevat harjoitukset peruskuntoon, liikkuvuuteen, voimaan ja vartalonhallintaan liittyen.
- Harjoittelu on hyvää vastapainoa koululle ja kerkiän sitä välillä pelaamaan konsolipelejäkin kotosalla, sanoo Naam pilke silmäkulmassaan.
- Tämä kilpailu oli tämän kauden tärkein, koska tulosten perusteella tehdään valintoja vuoden 2016 MM-kilpailuihin. Valinnat tehdään kesällä, joten nyt odotan jännityksellä valintoja. Joka tapauksessa nyt alkaa kova harjoittelu tähtäimenä syyskuun lopulla pidettävät MM-kilpailut Perussa. jatkaa Naam iloisena vapun saavutuksistaan.
Tähtäin MM-joukkueessa
- MM-joukkue valitaan todella vasta kesällä, eli mitään varmuutta vielä ei kilpailuun edustajaksi valitsemiseen ole. Toisaalta Naam saavutukset ja näytöt tänä vuonna osoittavat, että hän on tällä hetkellä oman ikäluokkansa paras Suomessa ja kärkeä niin myös Pohjoismaissa kuin Euroopassakin, kertoo tyytyväinen isä Vesa, joka on myös tyytyväinen kokonaissuorituksiin ja lisääkin-
- Naamilla oli hyvä meno kisassa. Kaikki suoritukset olivat hyviä ja nyt samalla nähtiin Euroopan kovinta tasoa rinnalla. Löytyi myös ne kesäkaudella tavoitteeksi asetettavat parannuskohteet. Nyt mennään 10-12 viikkoa peruskuntopuolella, jonka jälkeen toiset 10 viikkoa kilpailuun valmistavia harjoituksia ja sen jälkeen alkaa hienosäätö ja viimeistely. Vaikka kuulostaakin urakalta kohta 14-vuotta täyttävälle koulutytölle, niin kyllä Naam kerkiää kesällä uimarannalle ja muutakin tekemään. Mennään koko ajan Naam oman halun ja tahdon voimalla eteenpäin. Tuleva viikonloppu on myös tärkeä, koska seuramme oma Mestari Ji-Pyo Lim 7.Dan tulee pitämään leiriä ja vyökokeita seuramme harrastajille. Samalla käydään läpi nauhalta Naam kilpasuoritukset ja tulevan kauden harjoitusohjelmien yksityiskohdat. Mestarimme on ollut Suomen maajoukkueen päävalmentaja aikaisempina vuosina ja myös auttanut omalta osaltaan myös Frans Salmen MM Pronssimitalin saavuttamiseen kaksi vuotta sitten Meksikossa.
Naamin isoin haaste on myös mahdollisen valinnan jälkeen matkan rahoittaminen. Peruun matkaliput ja 5-7 päivän majoittautuminen ei ole ihan edullisinta matkan tekoa. Luottavaisin mielin kuitenkin kohti tavoitetta lähdetään treenaamaan. Naam antaakin kiitokset jo häntä tähän asti tukeneille.
- Ilman tukijoita ei Belgian kilpailutkaan olisivat onnistuneet, kertoo Naam.
Kaikki suomalaistulokset:
Cadet female (12-14 vuotta), 3. Naam Suomalainen
Junior female (15-17 vuotta), 11.-12. Eevi Huuskonen
Junior male (15-17 vuotta), 9.-10. Veeti Koivistoinen
Under 30 female, 11.-13. Essi Labart, Laura Pihkala karsiutui
Under 40 female, 1. Johanna Nukari, 5. Triin Saviauk, 6.-7. Tarja Röytiö
Under 40 male, 9. Sauli Aalto-Setälä
Under 50 female, 1. Niina Virtala
Under 50 male, 7. Kim Rejman
Under 60 male, 8. Matti Huuskonen
Parit 15-17v, 5. Eevi Huuskonen & Veeti Koivistoinen
Parit yli 31v, 6. Triin Saviauk & Sauli Aalto-Setälä, 7. Niina Virtala & Kim Rejman
Ryhmät yli 31v, 2. Niina Virtala, Johanna Nukari & Triin Saviauk.