KULTAA PORI OPEN 2016 RANKING KILPAILUISTA

02/04/2016 21:42

Porissa pidettiin lauantaina 2.4. tämän vuoden toiset Taekwondon SM-Ranking kilpailut. Lohjalta kilpailuihin osallistuivat MUDO ry:n Naam ja Keni Suomalainen. Molemmat toivat omien sarjojensa kirkkaimmat mitalit kotiintuliaisina.

Ranking Sarjoissa Naam Suomalainen otti Tyttöjen 12-14-vuotiaiden sarjassa kultaa, sekä 12-17-vuotiaiden parisarjassa Keni veljensä kanssa hopeaa. Keni sai omassa henkilökohtaisessa 12-14 vuotiaiden sarjassa myös kultaa.

- Lapsilla on nyt peruskuntokausi menossa, ja suoritukset ovat hyviä siihen nähden. Nyt rakennetaan perustaa syksyn kilpailuja varten ja hivenen jäykkyyttä näkyi suorituksissa, kertoo lasten valmentajaisä Vesa Suomalainen.

Lapset olivat yli 30 seurakaverin kanssa sunnuntaina Tennarissa treenaamassa ja eiliset kilpailut olivat vielä mielessä. Keni oli tyytyväinen suoritukseensa.

- Minulla meni nappiin suoritus ja isoilta virheiltä vältyin. Vähän lisää voiman tuottamista tarvitaan, jotta suoritukset ovat jatkossakin hyviä, sanoo Keni.

- Minulla on ollut pari viikkoa kovaa treeniä, erityisesti core puolella keskivartaloon ja jalkoihin. Reidet olivat melko jumissa ja se näkyi varmaan potkuissa jäykkyytenä. Poriin lähdettiin lauantain aamulla 6 aikaa autolla ja kisasuoritukset olivat heti 9:30 aikaan aamulla. Yllättävän hyvin meni siihen nähden ja olen tosi tyytyväinen tuloksiin,  kertoo Naam.

Seuraava tärkeä kilpailu on Vappuna 1.5. Belgia Open, joka on Naamilla yksi MM-kilpailuihin liittymä valintakilpailuista. Valintakilpailuja on kolme ulkomailla ja kaksi niistä ajoittuu kesäkuulle Hollannin avoimet 11.6. ja Itävallan avoimet 18.6.

Alla tuloksia sarjoista, joissa Lohjalaisia

RANKING SARJAT

Ind: Kadetit Female, 12-14-vuotiaat tytöt

1.                         Suomalainen Naam, Mudo Ry, 6,49

2.                         Tuokka Tara, Klaukkalan Tae Kwon Do Ry, 6,32

3.                         Quinones Sara, Taekwondourheilijat 2011, 5,67

4.                         Seppänen Noora, Herttoniemen Taekwondo Hwang, 5,62

 

Ind: Kadetit Male, 12-14-vuotiaat pojat

1.                         Suomalainen Keni, Mudo Ry, 6,22

2.                         Halonen Daniel, Porin Taekwondoseura ry, 6,05

3.                         Kopisto Methasit, Taekwondourheilijat 2011, 5,77

4.                         Pulakka Jasper, Porin Taekwondoseura ry, 5,76

 

Pair: Parit, 12-17-vuotiaat

1.                         EHT, Kuopio, Huuskonen Eevi / Koivistoinen Veeti, 6,59

2.                         Mudo Ry, Suomalainen Naam / Suomalainen Keni 6,07

3.                         Klaukkala, Pori, Tuokko Tara / Halonen Daniel, 5,88