2016 SM KULTAA x 2 JA HOPEAA

14/02/2016 23:54

Taekwondon SM-kilpailut käytiin kansallisen SM-viikon yhteydessä 12.-14.2.2016 Tampereen Pirkka-hallissa.

Naam saavutti 2 kultaa ja yhden hopean kilpailuissa.

Tyttöjen 12-14-vuotiaiden sarjassa Naam Suomalainen uusi Suomen mestaruutensa. Hän oli jo vuonna 2015 saman sarjan mestari ja vuonna 2016 tuo on nyt uusittu. Killpailuissa on oli ennakkosuosikki ja hän näytti  kaikille hienosti varmalla suorituksellaan ettei kenelläkään ole syytä huoleen. Suorituskunto oli kohdillaan. Pisteissä Naam oli ylivoimainen omassa sarjassaan. Nyt on alkuvuoden pääkilpailut PM ja SM -kisat käyty ja keskitytään uuden peruskuntokauden kautta syksyn kilpailuihin. Ensin pidetään pari viikkoa vähän rauhallisempaa tahtia.

Sarjan kolme parasta paria ja pisteet:

Suomalainen, Naam

6,35

Mudo Ry

 

Tuokko, Tara

5,79

Klaukkalan Tae Kwon Do Ry

 

Sepponen, Noora

5,26

Izenzei Taekwondo Team Finland

 

Naam ja Keni osallistuivat yhdessä myös 17v ja alle ikäisten parisarjaa, koska 12-14-vuotiaille ei ollut omaa sarjaansa. He ansaitsivat hyvillä suorituksillaan toisen tilan, eli hopeaa. Sarjan voittivat muutaman vuoden vanhemmat kilpailijat Eevi Huuskonen ja Veeti Koivistoinen. Eevi ja Veeti ovat myös aikaisemmin voittaneet Suomen Mestaruuden ja ovat olleet myös MM-kilpailuissa edustamassa Suomea vuonna 2014. Keni ja Naam ovat hienosti kirineet piste-eroa itseään vanhemman kilpailuparin pisteisiin.

Sarjan kolme parasta paria ja pisteet:

EHT, Kuopio

6,30

Koivistoinen, Veeti / Huuskonen, Eevi

 

Mudo Ry

6,04

Suomalainen, Keni / Suomalainen, Naam

 

Klaukkala, Pori

5,54

Tuokko, Tara / Halonen, Daniel

 
   

Naam osallistui myös 17-vuotiaiden ja alle ikäisten ryhmäkilpailuun. Ryhmässä on kolme kilpailijaa tekemässä yhtä aikaa suorituksia. Siinä tytöt saavuttivat myös kultaa ryhmällä Tuokko Tara, Suomalainen Naam ja Huuskonen Eevi.               

Koko Mudo seuran juttu aiheesta löytyy linkin takaa.

https://www.mudo.fi/?x118281=272142